Myyntijohtajan terveiset

Tervetuloa myyntityön kiehtovaan maailmaan! Turotim on jo kokenut yritys telemarkkinoinnin laajalla, alati muuttuvalla mielenkiintoisella kentällä. Olemme kuitenkin aina pyrkineet pitämään näkökulmamme sekä tapamme toimia tuoreena. Aikakausilehdillä on vahva asema suomalaisten arjessa, eikä ohimenevät taloustilanteiden heilahtelut juurikaan vaikuta myyntiimme.

Myyntialan muuttuvissa tilanteissa osaavat työntekijät ovat tärkein voimavaramme joita osaamme arvostaa.

Vastuuhenkilöillämme on vuosien kokemus alalta ja kaikki päällikkömme toimivat myös itse myyntityön parissa, joten koulutusmetodimme perustuu omiin käytännön kokemuksiimme myyntityöstä eikä kirjoista ulkoa opeteltuun markkinointitekstiin.

Viihtyvyys on ykkösarvojamme, siinä varmasti on yksi menestyksemme salaisuuksista sillä työsuhteemme ovat toimialan yleiseen tasoon verraten pitkiä.

Omaa tarinaansa tästä kertoo sekin, että muutama hetki takaperin Turotimistä jäi eräs pitkäaikainen myyjämme eläkkeelle 73 vuotiaana!

Mikäli olet ajatellut alan vaihtoa, tai omaat jo kokemusta telemarkkinoinnin parista, tiedä tämä ; Meillä työvuorot ja koulutus räätälöidään Sinun henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen sopivaksi.

Puhelinmyyntityöstä olet ehkä kuullut kaikenlaista legendaa...joten paras tapa todeta arkitodellisuus on tulla toimistollemme tutkailemaan tilanne.

Henkilökohtainen työhön opastaminen auttaa pääsemään työhön sisälle sekä jatkuva pitkäjänteinen myynnin tuki pitämään myyntisi huipussaan.

Turotimissä Sinua odottaa paikka myynnin ykkösketjussa!

Tapaamisiin toimistolla;

T. Myyntijohtaja Petri Kuittinen
p.0405417715

petrikuittinen.jpg

 
 

© Copyright Turotim Oy

|

Turotim Facebookissa